Kahviklubin tarina
Lontoo, Tammikuu 2020: ”Good morning mate, how are you today! The regular on the go?” Näillä sanoilla, tuoreella kahvilla sekä kylkeen annetulla mini-tuulihatulla alkoivat Maurin aamut Lontoolaisessa Comptoir Bermondsey pienkahvilassa työmatkan alkajaisiksi.
Helsinki, Tammikuu 2021: ”Pahoittelut, olemme joutuneet koronan takia sulkemaan kahvilamme pysyvästi.” Näihin sanoihin Toni törmäsi etsiessään tapaamispaikkaa naapurustomme pienkahvilasta. Mauri oli palannut Lontoosta ja olimme menossa miettimään kuinka pääsemme vihdoin toteuttamaan nuoruutemme yhteistä unelmaa yrittäjyydestä.
Ja siitä lähti idea Kahviklubista!
Etsiessämme uutta tapaamispaikkaa, törmäsimme yhä samaan ilmiöön: monet yksityiset pienemmät kahvilat olivat joutuneet sulkemaan ovensa ja avoinna olevat paikat ammottivat tyhjyyttään. Samaan aikaan kuitenkin kauppakeskuksen ketjukahvilassa oli yllättävän täyttä.
Huomattuamme, ettei yksittäisillä kahviloilla riitä rajalliset resurssit markkinointiin ja kahvilakokemuksen innovointiin ketjuja vastaavalla tavalla, päätimme kääriä hihat ja ryhtyä taisteluun pienkahviloiden puolesta. Samalla halusimme myös varmistaa, että tulevat käyttäjämme saavat arkeensa helppoutta ja uusia kokemuksia ihanissa kahviloissa, joita he eivät välttämättä muuten löytäisi.
Näin syntyi Kahviklubi App ja kahvin kuukausitilauspalvelu, minkä lanseerasimme kesäkuussa 2021 Helsingissä yhdessä 30 upean jäsenkahvilan voimin. Jatkammekin ylpeänä työtämme saada pienkahvilat kukoistamaan ympäri Suomen tarjoten samalla kuluttajille modernin kahvilakokemuksen verkostomme ihanissa kahvila-aarteissa. Liity siis sinäkin mukaan taisteluumme pienkahviloiden puolesta!
Missiomme – minkä vuoksi käärimme hihat aamuisin?
Suomalaisen kahvilakulttuurin rikastaminen yhdistämällä kuluttajat ja kahvilat ympäri Suomen.
Visiomme – mistä me unelmoimme?
Suomalaisen kahvilabuumin luominen – kukoistavat jäsenkahvilat sekä kuluttajajäsenten arjen helppous ja vapaa-ajan nautinnon tuottaminen ympäri Suomea.
Meidän arvomme
Nämä arvot ohjaavat toimintaamme Kahviklubilla. Haluamme myös jakaa teidän kanssa muutaman käytännön esimerkin kautta miten arvot toimintaamme ohjaavat:
Yrittäjähenkisyys:
Kahviklubin perustavana ideana on pienkahviloiden tukeminen ja heille modernin kanta-asiakkuus palvelun luominen. Yhtenä tärkeimmistä Kahviklubi Appin ominaisuuksista on myös Klubiedut, joilla yrittäjähenkiset kahvilat saavat mahdollisuuden lisämyynnin kasvuun.
Innovatiivisuus:
Kahvi on ja tulee pysymään yhtenä suomalaisuuden kulmakivistä – olemmehan kahvin suurkuluttaja kansa! Kahviklubilla tuomme kahvilakokemuksen uuteen aikaan uudella innovatiivisella kuukausitilaus-konseptillamme.
Kuluttajalähtöisyys:
Käyttäjäkokemuksen sujuvuus ja helppous on Kahviklubi Appin keskiössä. Lisäksi panostamme asiakastuemme responsiivisuuteen ja kuulemme mielellämme palautettasi ja ehdotuksia miten voimme parantaa.
Oikeudenmukaisuus:
Olemme suunnitelleet kuukausimaksujemme tuloutusmallin kahviloille mahdollisimman reiluksi – jos sinun kahvilassasi Klubikahvi juodaan, se tilitetään vain sinun kahvilallesi!